Lasten kanssa museoissa

  • tehnyt

Monet vanhemmat ajattelevat, etteivät museot kiinnosta lapsia, mutta tämä on useimmiten aivan väärä käsitys. Lapset kyllä innostuvat museokäynneistä, kunhan vain muutamia asioita otetaan huomioon! Lue tästä artikkelista näppärät vinkit, joiden avulla vierailut museoissa onnistuvat lasten kanssa mahdollisimman hyvin ja lapset saavat käynneistä mahdollisimman paljon irti.

[IMAGE=cwofDlbT4ydt.jpg]

Suosi museoita, joissa lapsi saa tehdä asioita itse

Pelkkien vitriinien tuijottelu saattaa tuntua ainakin kovin pienistä lapsista pitemmän päälle hieman tylsältä. Monissa museoissa museoesineisiin ei saa koskea ja tällaiset museot voivat olla pienten lasten kanssa haastavia vierailukohteita, joissa vierailu saattaa nostaa vanhempien verenpainetta ja luoda tunteen, että museot eivät sovi lasten vierailukohteiksi. On kuitenkin museoita, joissa lapset pääsevät tekemään asioita itse. Tällaiset museot tekevät uusiin asioihin tutustumisesta entistä mielenkiintoisempaa ja antoisampaa.

Esimerkiksi Helsingin eläintieteellisessä museossa lapset pääsevät kokeilemaan, miltä tuntuu asua kodassa. He voivat myös rakentaa luista eläinhahmoja ja kokeilla esimerkiksi, miltä ketun turkki tuntuu. Monissa Helsingin museoissa järjestetään myös lapsille suunnattuja työpajoja, joihin osallistuminen tuo käsiteltävän aiheen erityisen lähelle lasta ja lähestyy sitä tavalla, joka sopii hyvin lapsen kokemusmaailmaan. Kotona samankaltaista rakentelua ja luovaa aiheeseen tutustumista voi jatkaa esimerkiksi byggmax-liikkeestä ostettujen tuotteiden avulla.

Pilko museokäynti sopiviin osiin

Valtavan suuri museo voi olla pienelle lapselle liian haastava kohde, jos se aiotaan käydä läpi kerralla. Museokäynti kannattaakin pilkkoa lapselle ja hänen kehitystasolleen sopiviksi kokonaisuuksiksi. Käykää läpi vaikkapa vain osa museosta. Jos lapsesi on juuri nyt erityisen kiinnostunut vaikkapa ketuista, valitkaa osasto, joka esittelee kettujen elämää ja käykää se perusteellisesti läpi. Vähemmän sisältöä perusteellisesti läpikäytynä on parempi kuin runsaasti sisältöä ylimalkaisesti, lähes juosten, läpikäytynä. Ketuista kiinnostuneelle lapselle voi olla erityisen antoisaa kokeilla ketun turkkia ja nähdä, miltä ketun tassunjäljet näyttävät luonnossa tai mitä kettu syö.

Jos lapsen kanssa haluaa käydä samalla museokäynnillä useammalla museo-osastolla, voi olla hyvä pitää osastojen välissä pieni tauko ja nauttia vaikkapa pienet eväät. Näin lapsi jaksaa paremmin keskittyä uusiin virikkeisiin.

Ajoita museokäynti oikein

Museokäynti kannattaa ajoittaa oikein. Lapsen päiväuniaikaan ei museoon kannata lähteä, sillä väsyneenä lapsi tuskin jaksaa kovinkaan hyvin keskittyä museon tarjontaan. Myöskään liian myöhään illalla pieniä lapsia ei välttämättä kannata museoon viedä. Varmista, ettei lapsella ole nälkä, kun menette museoon ja ota tarvittaessa mukaan pienet eväät.

Kerro museokäynnistä lapselle etukäteen

Etenkin kovin arkaa lasta kannattaa etukäteen valmistella tulevaa museokäyntiä silmällä pitäen. Lainaa vaikkapa kirjastosta aihetta käsitteleviä kirjoja, joita voit lukea lapselle. Kerro mitä museossa tehdään ja miten siellä tulee käyttäytyä. Tee tätä varten vaikkapa käyntiin liittyvät kuvakortit, jotka järjestät oikeaan järjestykseen. Ensimmäisessä kuvassa voi olla vaikkapa kulkuväline, jolla kuljette museoon ja tämän jälkeen tarina jatkuu loogisessa järjestyksessä aina kotiinlähtöön saakka. Keskustele kuvista lapsen kanssa ennen H-hetkeä ja hän on entistä valmistautuneempi edessä olevaan museoretkeen.

Suosi museoiden ilmaispäiviä

Lasten kanssa kannattaa suosia museoiden ilmaispäiviä sekä ilmaismuseoita. Näin ei harmita niin paljon, jos museosta joutuukin poistumaan kiukkukohtauksen tai muun kriisitilanteen yllättäessä. Monet museot tarjoavat ilmaisia mahdollisuuksia tutustua tarjontaansa ja etenkin lasten kanssa nämä mahdollisuudet kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää.