British Museum ja Natural History Museum
Englanti on maa, jossa on hyvin kuuluisia museoita, osa niistä on aivan maailman kärkimuseoita. Kaikista historiallisista museoista merkittävin lieneekin British Museum, joka on monelle tuttu myös elokuvien maailmasta. British Museumin historia museona ulottuu peräti vuoteen 1753 asti, jolloin se on perustettu brittiherrojen Sloanen, Harleyn ja Cottonin keräämistä kokoelmista. Muinaismuistojen ja erikoisien esineiden kerääminen oli tuohon aikaan herroille mieluisa harrastus, ja he myös rahoittivat laajasti esimerkiksi Egyptissä suoritettuja kaivauksia.
British Museum on museo, joka on koonnut kaikkien merkittävimpien muinaiskulttuurien aarteita ja historiaa. Kokoelma onkin todella laaja, yli 7 miljoonaa esinettä. Kaikki eivät toki ole yhtäaikaisesti esillä, vaan osa niistä on arkistoitu kuten museoilla yleensäkin. Museon kokoelma on saanut myös kritiikkiä, sillä sen kokoelmissa on paljon kolonialismin aikana muista maista ryöstettyjä esineitä. Onkin kovin kiistelty aihe pitäisikö esimerkiksi egyptiläisten faaraoiden hautojen kaivamisen yhteydessä vietyä esineistöä palauttaa takaisin niiden kotimaahan. British Museum on avoinna joka päivä, ja sinne sisäänpääsy on ilmaista.
Niinikään Lontoossa sijaitseva Natural History Museum on myös hyvin vanha museo, eli se on perustettu vuonna 1756. Tämän luonnonhistoriallisen museon kokoelmiin kuuluu peräti 70 miljoonaa esinettä, ja tämän lisäksi museoon kuuluu puutarha, jossa on sekä eläin- että kasvilajeja. Museoon on periaatteessa ilmainen sisäänpääsy, mutta erikoisnäyttelyihin päästäkseen tulee ostaa liput.