Perusnäyttely

Sähkö Paimiossa 100 vuotta -juhlavuoden kunniaksi kolmikerroksisen museorakennuksen keskimmäiseen kerrokseen rakennettiin keväällä 2012 aivan uusi perusnäyttelyn osa, jonka toteuttamiseen museo sai avustusta Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahastolta. Perusnäyttelyn uusintaa jatkettiin vuonna 2013 niin, että uuden perusnäyttelyn avajaisia vietettiin 30.5.2013.

Uudessa näyttelyssä kerrotaan minkälaisten vaiheiden kautta sähkö tuotantopaikoilta kulkeutuu käyttäjille - koteihin ja yrityksiin. Matkan aloittaa Paimionjokea ja sen varrella sijaitsevia vesivoimalaitoksia esittelevä pienoismalli. Voimalaitokset on rakennettu jo 1910–1930 -luvuilla, mutta ne tuottavat yhä sähköä. "Sähkömatkan" varrelle on rakennettu myös puinen muuntajakoppi, jonka sisältöön - tosielämästä poiketen - pääsee katsomaan. Sähkön kulkua kuvaa myös monivivahteinen äänimaisema, jonka ovat toteutettaneet Varsinais-Suomen Kansanopiston musiikkiteknologiakurssin oppilaat.

Uudessa näyttelyssä museokävijä pääsee tutustumaan myös millä tavoin 1930- ja 1980-lukujen "sähköistetyt" kodit ja niiden pihapiirit poikkesivat toistaan. Perusideathan on keksitty jo vuosikymmeniä sitten, mutta uusia sovelluksia kehitetään jatkuvasti!

Keskikerroksen keskilattialle on rakennettu pienimuotoinen elokuvateatteri. Museokävijä voi istahtaa katsomaan vanhoja sähköaiheisia lyhytfilmejä tai tekstiä ja valokuvia sisältäviä esityksiä. Sähköistä tietouttaan voi lisätä myös perehtymällä näyttelysalin eri puolilla oleviin kansioihin, johon on kerätty syventäviä lisätietoja näyttelyn teemoista.

Keskikerroksen näyttelyn suunnitteli ja toteutti työryhmä Laura Lankinen, Satu Rantala, Vilja Juvonen ja Jouni Lehtiranta museon talkooväen avustamana. Perusnäyttelyn osaksi laadittiin museorakennuksen alimman kerroksen holvitilaan oma pienoisnäyttely Paimion Sähkömuseosäätiön 20-vuotisesta historiasta. Sen suunnitteli ja toteutti museoharjoittelija Liisa Mäkitalo.

Perusnäyttelyn toinen osa

Ylimmän kerroksen perusnäyttelyn uusinta valmistui toukokuussa 2013. Yläkerran näyttelyosassa
on pyritty aiempaa enemmän tuomaan esille kuluttajanäkökulmaa sähkön tuotannossa, jakelussa ja käytön historiassa. Näytelyihin on lisätty myös ääniä, kosketus- ja kokeilumahdollisuuksia.


Ylimpään näyttelykerrokseen kevään aikana tuotetussa näyttelyssä kerrotaan
mm. museon perustajajäsenen, Sähkölähteenmäen historiaa, ja seurataan miten
paimiolainen sähkö valloitti maailman. Näyttelyssä voi tutustua myös kotitalouksien, maatalouden sekä terveydenhoidon sähköistymiseen. Näyttelyyn on tuotettu av-materiaalia sekä menneen ajan sähkönkäytöstä että nykypäivän sähköisistä ilmiöistä. Lapsille ja lapsenmielisille on näyttelyyn hankittu
plasmapallo, jonka avulla voi oikeasti itse tehdä ja nähdä sähköpurkauksia

Find us on Facebook
Follow Us